~ Vielfalt on virtuaalitalli! ~

 

Tervetuloa!

Vielfalt on matkansa varrella kokenut paljon. On tullut uusia hevosia, lähtenyt vanhoja pois ja tapahtunut muutenkin kaikenlaista. Nyt talli on kuitenkin päättänyt jättää hevoslukeman aika pieneksi ja pyöritämme pientä kasvatusta vain muutaman hevosen keskuudessa. Ennen kasvatin ostoa, luethan tarkasti ohjeet ja muistat pitää lupauksesi. Joten älä lupaa mitää ylimääräistä, jos et voi sitä toteuttaa. Kuitenkin, jokaiselle hevoselle kisataan vähintään 50 sijoitusta, kaikki alaisista kilpailuista ja niille hankitaan muutama varsakin. Osa pääsee jopa laatuarvosteluihin. 

Kasvatit myydään vain hyviin koteihin, joissa ne saavat vähintään 20 sijoitusta ja yhden varsan. Niistä tulee pitää hyvää huolta, eikä niiden tarvitse jäädä nurkkiin homehtumaan. Joten kodit valitaan hartaasti, eikä ne lähde ratsastuskouluihin tuntiponeiksi. Pääasiassa hevoset ovat rodultaan suomalaisia puoliverisiä, trakhenereita tai muita puoliverisiä.

Iloisin terveisin;  Linda
 

Yhteistyö

Vielfaltissa on myös yhteistyömahdollisuus. Emme kuitenkaan jokaista tallia hyväksy mukaan. Yhteistyössä ei ole suuria etuja, mutta ilmoittelemme teille ensimmäisenä myytävät hevoset, tapahtumat ja lähetämme välillä yhteistyökirjeitä, kuitenkin aika harvoin.


Yhteistyökumppanit 5/10

x x x x x x x x x x

Niitä onkin sitten kaikenkaikkiaan 10 paikkaa, eli yksi rasti=yksi paikka.


Copyt

Teksti: Linda (VRL-12851)
Etusivun kuva: S. Carter
Taustaväri: ava7 patterns
Grafiikka: Linda, Vielfalt
Bannerin kuvat: S. Carter


Ethän kopioi mitään ilman lupaa sivuiltani?
 

©2014 Kilpatalli Vielfalt - suntuubi.com